Eli nyt sen sitten voi vihdoin julkistaa, ja sehän kovin mukavaa. Kuten uutisissa kerrotaan, saimme koko euroopan kattavan levytyssopimuksen saksalaiselta SonyBMG:n omistuksessa olevalta GUN Records yhtiöltä. Meille tämä sopimus varmistui jo 30.9.2006, kun kyseisen lafkan pomot tulivat meitä katsomaan samaisen päivän keikalle Helsingin Club Oopperaan, johon nyt hetkeksi palaamme.
Päivä alkoi rutiininomaisesti Tampereelta herätessä. Aamupäivällä oli lähtö Helsinkiin keikalle. Olo oli hieman heikko edellispäivän jäljiltä ja kaikkia jännitti aamulla hieman, koska oli ollut jo pitkään tiedossa, että saksasta saapuu erittäin tärkeitä tyyppejä katsomaan keikkaamme ja nyt on elämämme tilaisuus joko ryssiä koko homma tai saavuttaa jälleen yksi todella iso askel urallamme. Aamulla, kun sain raahattua itseni bussillemme tuli Christian a.k.a Kike vastaan ja sanoi, että Marko on sairaalassa. Markohan on meidän etupäänmiksaaja, eli se on tyyppi, joka vastaa siitä miltä bändi soundaa yleisöön ja on äärimmäisen tärkeä, että tämä henkilö on perillä bändin biiseistä ja rutiineista keikalla. Nyt, kun Kike sanoi, että ”Marko on sairaalassa ja ei ilmeisesti pääse keikalle”, mulle iski paniikki. Mä stressaan aina kaikesta mahdollisesta ja nyt kun oli kyseessä tähänastisen uran tärkein keikka ja meidän vaki miksaaja ei pääse keikalle, niin pumppu rupesi hakkaamaan yli kierroksilla ja ahdistus ja masennus iski.
No minkäs sille voi sitten, jos toinen pyörtyilee ja on erittäin heikossa hapessa, niin ei kai siinä voi muuta kuin toivoa, että varamiksaajamme hoitaa homman himaan. Marko oli ilmoittanut, että yrittää päästä illaksi keikalle, jos vaan suinkin pystyy, mutta mitään varmuutta siitä ei ollut.
Suuressa epävarmuuden ja pelon sekaisessa tunnelmassa starttasimme Urnos nimeä kantavan keikkabussimme ja suuntasimme Helsinkiin. Kuten tavallista aina, kun sinnepäin lähdemme, pysähdymme Toijalan ABC Huoltoasemalla ostamassa aamupalaa. Kahvi ja sämpylä yhdistelmä toimii vallan mainiosti tai jos edellisillalla on mennyt pitkään, maittaa usein ah, niin epäterveellinen suomalainen roskaruoka. Maukkaasta aamupalasta huolimatta matka meni jokseenkin väsyneissä ja jännittyneissä fiiliksissä loppuun asti.
Paikalle saavuttuamme bändi alkoi keräämään itseään niin henkisesti kuin fyysisestikin Urnoksen syövereistä. Tekniikan ihmiset olivat jo ahkerina roudanneet kaikki soitto- ja äänentoistolaitteistot soittopaikkaan sisään ennen kuin bändi oli kokonaisuudessaan edes saanut itseään ulos bussista. Sen jälkeen kun oltiin hetki moikkailtu paikalle saapuneita fanejamme pääsi orkesterikin sisälle illan tapahtumapaikkaan. Fiilis oli ok, koska paikka osoittautui ennakkotietoja mukavammaksi. ”Lava” tosin näytti kovinkin hankalalta, koska sitä reunustivat edessä ja takana kiinteät sohvat, jotka veivät lavan syvyydestä hyvinkin paljon tilaa. Tämän takia päädyimme mm. niinkin erikoiseen ratkaisuun, että meidän Julian a.k.a Juke jouduttiin asettamaan rumpuinensa niin, että se joutui istumaan rumpupenkin sijaan sohvalla, jota korotettiin laittamalla Juken istumapaikalle palanen vaahtomuovia. Kuullostaa hankalalta, mutta onneksi se ei tuntunut Juken soittoa juuri häiritsevän.
Tulimme siis paikkaan sisään ja tsekkasimme lavan ja etsimme bäkkärin. Bäkkäri oli ihan ok-kokoinen ja tarjoilutkin olivat loistavasti kohdallaan. Kyseisessähän baarissa toimii ilmeisesti ravintolapäällikkönä samainen jamppa, joka voitti SubTv:eellä pyörineen Baari-ohjelman, ja se oli kovin mukava heppu. Erittäin ystävällistä palvelua saimme häneltä ja se piristi hieman oloa eli kiitos siitä. Suoritimme soundcheckin ja huomasimme, että tätä iltaa varten vuokraamamme äänentoistokalusto oli hintansa väärti ja soi selkeästi hienommin kuin normaalisti käytössämme oleva hieman halvempi kalusto. Fiilis oli jo ihan luottavainen, koska soundcheckissä kaikki tuntui pelaavan hyvin. Tämän jälkeen söimme maittavat pizzat ja katosimme bäkkärin syvyyksiin valmistautumaan illan vetoon.
Jännitys kasvoi ja kasvoi koko ajan ja kaikki olivat hiljaisia ja ilmapiiri oli jollaintapaa kireä. Kaikista huomasi selvästi, että nyt on kyseessä jokin muu kuin ihan peruskeikka. Aikaa yritettiin tappaa syömällä, juomalla ja yrittämällä pitää yllä yleistä rupattelua, mutta eihän siitä mitään tullut, kun jännitys oli niin suuri. Pian tuli onneksi hieman rauhoittavaa tietoa, kun etupäänmiksaajamme Marko saapui paikalle. Marko oli heikossa hapessa ja kertoi pyörtyneensä muutamaan kertaan päivän aikana ja se loi sitten taas entisestään lisäjännitystä, koska jos Marko pyörtyisi keikalla, niin siitä seuraisi väkisinkin jotain ongelmia. Hetki ennen keikkaa tuotantoyhtiömme pomo Jakke Lindberg saapui paikalle ja kertoi, että Saksalaiset ovat saapuneet ja että ne tulevat sitten keikan jälkeen bäkkärille kertomaan mielipiteensä. Jännitti ihan sairaasti. Kädet tärisi ja pumppu hakkasi ylikierroksilla. Keikan alkuun oli noin 20 minuuttia, kun me ruvettiin virittelemään meidän korvamonitoreja korviimme ja vetämään viimeisiä rauhoittavia hengenvetoja ennen rypistystä.
Kun se hetki tuli, että piti lähteä lavalle, hermostuneisuus oli ihan mieletön. Monitorimiksaajamme Mike tuli hakemaan meidät bäkkäriltä ja suuntasimme lavalle. Paikalle oli tullut ihan mukavasti jengiä ja fiilis näytti olevan kohdallaan. Jännitys oli sietämätön siihen asti, kunnes ensimmäinen biisi alkoi. Heti, kun ensimmäiset soinnut kajahti ilmoille, oli jännitys kadonnut täysin ja meininki loistava. Keikka eteni todella mukavasti. Soitto ja laulu kulki erinomaisesti ja meininki oli hillitön. Ainoa miinuspuoli oli, että lava oli sen verran pieni, että riehumaan ei päässyt ihan niin paljoa kuin olisi huvittanut, mutta fiilis oli jokatapauksessa ihan mieletön. Sitä lisäsi se, että kun yleisöstä jossain vaiheessa bongasi Saksan pomot niin huomasi, että he nauttivat olostaan ja keikasta täysin siemauksin. Keikka eteni loppuun asti ja vedimme encorena tutun ja turvallisen Guardian angelin ja paikka oli halkeamaisillaan siitä hyvästä energiasta, mitä yleisön ja meidän välillä oli. Suuri kiitos yleisölle siitä, että keikka oli mahtava ja ehkäpä hyvinkin lähellä parasta keikkaamme siihen mennessä.
Keikan loputtua menimme kiireellä takaisin bäkkärille hieman levähtämään, pyyhkimään pahimpia hikiä ja nauttimaan virvoittavista juomista. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun saksalaiset saapuivat bäkkärille meidän Suomen levy-yhtiöiden, eli EMI:n ja Bullheadin toimitusjohtajien ja vientipäällikön kanssa. Kun GUN recordsin presidentti Wolfgang Funk astui huoneeseen, hänen ensimmäinen kommentti oli ”You suck!” hyvinkin vakavalla naamalla. Kaikki vaikenivat sekunniksi ja sen jälkeen Wolfgang repee nauramaan, niin silloin kaikki muutkin tajuaa miehen vain pelleilevän. Sen jälkeen alkaa ylisanojen tulva ja meidät kehutaan maasta taivaisiin ja me ei osata muuta kuin kuunnella sellainen metrin leveä hymy jokaisen kasvoilla. Saksalaiset kertoivat, kuinka diggasivat keikastamme ja diggaavat levystämme ja ovat valmiita allekirjoittamaan ison luokan levytys-sopimuksen kanssamme. Wolfgang kertoilee tarinoita siitä, kuinka hän 8 vuotta sitten oli katsomassa HIM:iä tavastialla soittamassa 25 hengelle ja oli silloin täysin vakuuttunut bändistä ja halusi sainata bändin heti. Näin kävi ja lopun te tiedättekin...Wolfgang kertoi, että oli vähintäänkin yhtä vakuuttunut meistä, kuin oli aikoinaan HIM:istä ja lupasi, että meistä tulee vielä joku päivä vähintään yhtä iso kuin Villen poppoosta on tullut, ja että on valmis tekemään kaiken mahdollisen ja mahdottoman sen suuren luokan menestyksen saavuttamiseksi meidänkin kohdalla. Tämä kannattaa ottaa hyvinkin vakavasti siksi, että tiedämme kyseisen herran olleen se tyyppi, joka on tehnyt HIM:in lisäksi mm. Bullet for my valentine ja Within temptation bändeistä niin isoja kuin ne nyt ovat. Muutaman tunnin me keskusteltiin siitä, että kuinka isosti he ovat valmiita meihin satsaamaan ja miten hommat lähtevät käyntiin muualla Euroopassa. Samassa saimme kutsun Wolfgangin loma-asunnolle Ibizalle ja sehän kutsu me muistetaan...heh. Ei taida Funk aivan täysin ymmärtää, mitä meni tekemään, mutta eiköhän se selviä hänelle ennemmin tai myöhemmin.
Yksi GUN Recordsin hienoja puolia on se, että ne ei ikinä halua miksikään jättiyhtiöksi, joissa artistit välillä tuppaavat hukkua siihen ylisuureen artistien joukkoon. GUN haluaa pitää artistimääränsä suhteellisen pienenä siitä syystä, että he haluavat panostaa täysillä jokaiseen artistiin, mitä heillä on. He eivät halua mitään ns. kiintiöbändejä vaan he haluavat ainoastaan artisteja, joissa on potentiaalia tulla todella isoiksi. On siis todella hämmentävää, yllättävää ja imartelevaa, että Wolfgang lukee meidät siihen joukkoon. Toivotaan, että Wolfgangin vainu on edelleen kohdallaan ja katsotaan mitä tästä syntyy. Bändi tuntee olevansa valmis pistämään isompaa pykälää silmään. Onhan tämä kuitenkin yksi niistä isoista askelista, mitkä ovat ihan alusta asti kuuluneet sekä omaani, että koko bändin tulevaisuuden tavoitteisiin.
Me eletään nyt todella jännittäviä aikoja ja kiitos tästä kuuluu kaikille meidän suomen faneille, jotka ovat meidät nostaneet tähän asemaan, missä nyt olemme.
Toivottavasti pysytte jatkossakin mukana matkallamme.
Lovex kiittää ja kumartaa.
Nähdään taas=)
Vivian Sin’amor
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti